Ravintola Perla ikkunanpesu

Julkaistu 4. syyskuuta 2025 klo 11.36

Pesu ulkoa

Ravintolan ikkunat pestiin sekä sisältä että ulkoa, mutta ulkoa päin pestessä erityistä huomiota vaati ikkunan teippaukset, joista tulee herkästi valumajälkiä pesun yhteydessä.

 

Kun ikkunat pestään ulkoa päin, on hyvä samalla pestä myös ikkunalauta tai ikkunapelti, joka on siitepölykauden jälkeen yleensä todella likainen.

 

Ikkunanpesussa käytettiin hyödyksi jatkovartta, sillä ikkunan korkein kohta oli yli kahden metrin korkeudella eikä sinne yllä ilman tikkaita tai jatkovartta.

Pesu sisältä

Ravintolan ikkunat pestiin myöskin sisältä. Pesu aloitettiin hieman ennen  ravintolan sulkemista. Henkilökunnasta oli iso apu ravintolan pöytien liikuttamisessa pois ikkunoiden tieltä.

 

Kokonaisuudessaan ravintolan ikkunoiden pesu vei aikaa hieman alle kolme tuntia. Ikkunat oli hiukan nopeampi pestä ulkoa päin sillä ulkona ei tarvitse varoa esimerkiksi verhoja tai kasveja. Sisätiloissa tällaisiin asioihin menee enemmän aikaa, joten on hiukan nopeampi pestä ikkunat ulkoa kuin sisältä.

 

Kokonaisuudessaan ravintolan ikkunat saivat uuden raikkaan ilmeen ja toivottavasti myös ravintolan asiakkaat tykkäävät puhtaammista ikkunoista!

Kuvia pesusta

Tässä muutama kuva tekemästämme työstä ravintolaan.

Ps. Suosittelen kaikkia tutustumaan Ravintola Perlan palvelutarjontaan!